2/23/2010

Hääviikon 1.pvä : Plaseeraus

Hääviikko alkaa vihdoinkin!
Pahoittelen parin päivän viivästymistä, tuore aviomies nautiskeli lauantai-illan ensimmäistä punaviinilasillista .. joka ehti ennen suuhun pääsyä kaatumaan suoraan vuoden vanhan macin päälle! Näin meillä.. ei muuta kun kuivaamaan ja kallistamaan konetta, jotta herkku valuisi pois koneesta. Kone toimii jokseenkin hyvin, vaikka tahmeutta on havaittavissa ja kone puhaltelee kuin pahemmassakin krapulassa. Onneksi on kolmen vuoden täysturva ja koneen voi kiikuttaa huomenna takaisin kauppaan.. kunhan ensin otan kaikki kuvat ja koulutyöt talteen.

Mutta asiaan! Seuraavat 7päivää blogissa on tarjolla häähuumaa ja toivottavasti hiukan uudenlaisia ideoita häihin. Hääkuvia laittelen heti, kun valokuvaaja on saanut seulottua reilusta tuhannesta illan aikana otetusta räpsystä parhaat. Vau, herra hoiti hommansa loistokkaasti!!

Hääviikon aluksi ajattelin paljastella miten meillä oli hoidettu istumajärjestys häissä. Haluttiin hääkarkkirunojen tilalle jotakin muuta, jota vieraat voisivat viedä kotiin muistoksi häistä eikä istumajärjestystä haluttu toteuttaa vain perinteisillä nimilapuilla. Yhtenä idearikkaana iltana ideaksi tulikin lasinaluset! Niille jäi käyttöä ihan arkenakin ja matsku on pyyhi-ja-käytä, tahrat lähtevät irti rättiä näyttämällä.

Jokaisen vieraan paikalla oli oma lasinalusta. 
Kuvat ovat kotoa näpsäisty, hääkuvaajan otoksia odotellessa:)
Siskon suunnittelema HH-monogrammi ja päivämäärä muistuttaa vieraita juhlista.
Vieraat voivat napsaista oman nimilappunsa pois helposti, jos haluavat käyttää alusia vielä kotosalla.


Käyttäjien kommentteja voi lukea kommenttiboksista, 
jos lasinalustan saaneet sattuvat lukaisemaan blogia;)

* Multa saa yhteystietoja puisten lasinalustojen tekijälle, mikäli kiinnostuneita on:)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkähän hintaisia nuo kauniit lasinaluset ovat? Ja aivan upea tuo monogrammi!! Minun tarvitsisi saada jonkun myös suunnittelemaan meille tuollainen, kukaan kavereistani ei vaan taida osata :(

- Hanna

EK kirjoitti...

Vau! Tyylikkyyden ilmentymä nuo lasinaluset. Itse jos olisin vieraana veisin mielelläni tuollaisen kotiin roikkumaan vaikka jääkaapin oveeen. Lisää odottelen. Ja laitanpa nyt nimimerkinkin, kun edellisessä postissa "himoitsin" tossuja anonyyminä :D

Säde kirjoitti...

Ainakin meillä ovat päässeet ihan käyttöön nämä aluset :)

JIA kirjoitti...

Hanna: Meillä oli sukulaisalennus ja maksettiin pilkkahinta.. alle satanen. Niitä kyllä saa tilailtua jos kiinnostaa. Mäkin tykkään tuosta monogrammista! jos kaipailet monogrammin tekijää niin otahan yhteyttä heini.halinen@phnet.fi.

EK: Ihana kun tykkäät, lisää on tulossa:)

Säde: Hienoa! Sädelle ja herkkuja kotiin kantavalle miehelle pointsit;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...